Kuka saa kissan.0
Viime aikoina on mietitty sitä kenelle me annamme kodittoman kissan kissatalolta.Voisi ajatella,että kissalle kelpaa koti kuin koti kun se on ollut kauan orpona.Mutta asia ei ole niin yksinkertainen.Useimmiten asiaa tarkastellaan ihmisen kannalta-lapselle on ihanaa kun on oma kissa lemmikkinä,vanhuksella on mukavaa seuraa kehräävästä kisusta, sairas,esim mielenterveysongelmainen voisi varmaan paremmin jos saisi silitellä lemmikkiä. Varmaan on näin,mutta mikä on kissan paras? Onko kissalle mukavaa kuunnella pienen lapsen kiljuntaa ja pötkiä pakoon kun sitä vedetään hännästä ja vatkataan kuin räsynukkea? Onko pennun parasta yksin puuhastella ilman kaveria kun vanhus ei kykene tai jaksa leikkiä sen kanssa? Jaksaako sairas aina huolehtia kissasta omien mielialojensa ,esim masennuksen kourissa?
Ruotsissa on monia löytöeläintaloja,joissa kissaa ei anneta alle 5 vuotiaille lapsille ja pentua yli 65 vuotiaille. Onko se ikärasismia? Lasten kohdalla emme ole näin ankaria, mutta kehotamme aina vanhempia opettamaan pienille lapsille kuinka esim.kissanpentua täytyy käsitellä ja kohdella. Se on vanhempien vastuulla.Mitä tulee ikäihmisiin , emme anna pentua,mutta aikuisen kissan kyllä saa,mikäli on omainen , joka sitoutuu ottamaan kissan vastuulleen jos omistaja ei kykene.Valitettavasti kokemus on osoittanut, että ihmisiin ei aina voi luottaa.
Koen pienoisena ongelmana myös sen kun nuori tulee hakemaan pentua itselleen yksiöön tai opiskelijaboksiin. Kehoitamme aina ottamaan kaksi pentua saman tien-esim sisarukset.Silloin niillä on leikkitoveri, eikä yksinäisyys paina mikäli joutuu olemaan päivät tai/ja illat yksin. No, ei se aina onnistu-valitettavsti.
Kaiken kaikkiaan minusta tuntuu,että monetkaan eivät tajua kuinka herkkä ja monimutkainen olento KISSA onkaan. Se ei ole esine,joka otetaan esille kun ihmisesta tuntuu kivalta ja sysätään syrjään sitten kun kyllästytään.Pahimmassa tapauksessa heitetään ulos.No, ehkä olen liian kauan toiminut täällä kissatalossa kodittomien parissa ja tullut vähän yliherkäksi…